Kesän kohutuimmassa marginaaliromanttisdraamaisessa elokuvassa Once naukuvaääninen partaukkeli jollotteli niin kovaa, että katsomossa oli pidettävä crescendoissa sormia korvissa.

Ei tapeltu, itketty eikä ajettu lähtevää junaa takaa. Kertaakaan ei lisäännytty, ja vaikka pääosissa oli mies ja nainen joilla oli niinku ihan paskat suhteet, niin ei ne lopussa ees saaneet toisiaan. Mitäs elokuvaa se sellainen on? Että vaikka on pelit ja vehkeet niin ei panna?

Kaiken maailman platoneja. Ei oikeassa maailmassa tollain.

Jeesuksestakaan
ei tiedetä kaikkea.
Loputon paluu:
olenko nyt vai eilen?
Eipä enää eroa.

Paahdetun ruisleivän rujous
sulaneen juuston tahmeus
halpaa
muoti | topten | sport | kids | koti
tilkka kahvia mukissa tiskialtaassa
ruuan arkeologia lautasella
ajatus tulee
pysähtyy stannar

Eipä se uuden kotisivutilan saaminen niin helppoa olekaan:

Ohjeita hakemuksen tekemiseen

[palveluntarjoaja]n resurssit ovat rajalliset, emmekä voi myöntää tunnuksia turhan takia, sillä tällöin ilman tunnusta saattaa jäädä joku, joka sitä todella tarvitsee. Tämän takia vaadimme hyvät sekä tyhjentävät perustelut palvelun saamiselle.

Sivutilojen perusteluissa tulee ilmetä selkeästi mihin tarkoitukseen sivut tulevat, mitä niihin ajattelit laittaa, miksi haluat sivusi juuri [palveluntarjoaja]uun. [---]

Katsomme myöskin kirjoitusasun, siitä selviää hyvin paljon kuinka vakavissaan hakija haluaa palvelua, sekä saa hyvän kuvan hakijan henkisestä tasosta. Kirjoitusvirheet on myöskin karsittava mahdollisimman pitkälti pois, muutama typo sallittaneen, sitä pahemmista tulee todennäköisesti hylky. Myöskin turhanpäiväinen mielistely on turhaa, käsittelemme hakemukset niiden sisältämän asiatekstin pohjalta.

Jos tosissasi haluat palvelun, näe vaivaa hakemuksesi eteen. Hakemusta tehdessäsi olisi hyvä käyttää perusteluihin aikaa ainakin 20min. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää n. 100 sanaa.

Odotamme asiakkaalta kypsää ajattelua hakemuksen suhteen, siis turhat "kokeillaan jäätä kepillä"- kokeilut voidaan unohtaa. Iloisia hetkiä hakemuksen tekemisen parissa :)

HUOM! Jokaisen hakemuksen tiedot tarkistetaan, on turhaa tehdä hakemusta virheellisillä tiedoilla. Jo kertaalleen virheellisillä tiedoilla hakeneet ja uuden tunnuksen tehneet joutuvat tarkempaan syyniin, sekä matalempaan käsittelyprioriteettiin.

Tuossa yllä on tietysti muutama kohta, joihin voisi puuttua... antaa nyt kuitenkin olla. Käsittely oli ainakin nopea. Vastasin tämän jälkeen pidemmin, 35 sanalla. Jos ei kelpaa, painatan käyntikortteja.

"Mulla on ollut oma kone jo viis vuotta", ilmoitti tokaluokkalainen, kun olin aloittamassa siitä, mihin hiiri kiinnitetään. Täällä hevoshaan viereisessä koulussa on käytävällä kärryllinen kannettavia oppilaiden käytössä. Tietokoneluokasta täällä on luovuttu, ja niinhän sen pitää ollakin: kone on työkalu, joka otetaan tarvittaessa esiin.

Eräs aikakausi on päättymässä. Kirjautumisikkunassa lukee, että utu-tunnukseni vanhenee lopullisesti 1.10. Olen tullut polttamaan talteen yliopistoaikaisia tiedostojani, enne kuin ne tuhoutuvat. Istun uudehkon kasvatustieteiden laitosrakennuksen mikroluokassa ja kirjoitan tätä viimeistä huutoa olevalla Dellin koneella. Tässä on Vista, onpa hienon näköinen läpikuultavine ikkunanreunoineen. Toista oli ennen.

Muistanpa aikaa, kun saavuin yliopistoon 1996. Oli jokin sateinen syysilta. Nuohosin Horttokujalla tuolloin sijainneessa mikroluokassa perähuoneen mac-koneilla. 486-PC:ille oli jono, koska kukaan ei uskaltanut käyttää mäkkejä.

Jos Pineen oli tullut sähköpostia, se oli joko muutamilta kaverilta tai yliopistolta. Netscape Navigatorilla ei viitsinyt kauaa surffailla, jos ei tiennyt kenenkään http-osoitetta. Hakukoneet eivät löytäneet juuri mitään, koska juuri millään yhteisöllä, yrityksellä tai virallisella taholla ei ollut sivuja. Jos oli tylsää, piti tutkia yliopiston kotisivujen käyttäjälistaa ja etsiä linkkejä jonnekin.

Olimme tehneet minulle kotisivut kaverini kanssa, joka aloitti Tampereen teknisellä korkeakoululla. Sivuilla oli opiskelijakortista skannattu kuva pärstästäni ja sähköpostiosoitteeni. Mitäpä siellä on nykyään? Sieltä löytyy kirjoittamiani lehtijuttuja ja jotain triviaa. Yhdessä vaiheessa olin laittaa CV:ni näkyville, mutta se tuntui liian nololta. Sen sijaan olen ilman vastaavia kainoutta pystynyt bloggaamaan sisäisistä tuntemuksistani. En tosin ole omalla nimelläni, vaan täällä pseudonyymin takana.

Mitä seuraavaksi? Pelottelevat, että nahkurin orsille joutuvat itseään verkossa levittelevät. Töistä saadaan kenkää ja parisuhteista rukkasta. Eipä siis ajoin huvita tämäkään. Mitäs täällä roikkumaan? Jos vain sammuttaisi valot ja sukeltaisi suuren, verkkoelosta mitään tajuamattoman anoyymin peelomassan sekaan?

Uusi kotisivutila pitäisi ainakin jostain löytää. Ideoita?

Sitä tekee paljon säästääkseen läheisiään. Monasti saavutettava säästö on kuitenkin Huittisten miehen toimintaa.

Olen ollut hiljaa jonkin aikaa. Olen yhteyshenkilö Koloparta kortissa 2345/XX/hh. Jäljilläni ollaan. Kirjoittelenkin tähän hämäykseksi jotain random-diibadaabaa [onko tämä päiväkirja joskus sisältänyt muutakin?]

Lasten ja humalaisten suusta kuulee totuuden. Jälkimmäisistä pääsee eroon tarjoamalla rahaa, ja ensimmäisistä tarjoamalla tukiopetusta. Vai oliko se toisin päin.

Hiljaa, niin hiljaa on virrannut Aurajoki. Kesä lipui jonnekin, kun käänsin selkäni. Nyt lehtilaatikossa on ennen pitkää kellastuva nippu kesän aikana ilmastoidussa toimituksessa kirjoitettuja auto tuli kolmion takaa -juttuja. Kari Hotakaisen mukaan kirjailijuushaaveet kannattaa heittää, jos ei pysty kirjoittamaan nasevaa yhden palstan poliisiuutista. Huomasin, että lyhyesti kirjoittaminen on yllättävän haastavaa.

Kiertävällä opettajalla oppilaita on nelisenkymmentä. Kouluja on neljä tai viisi, en tiedä vieläkään varmaksi. Ahnehdinko liikaa, jos tarjoan itseäni vielä kahteen? Eihän se ole kuin kaksi viikkotuntia lisää, mutta niiden myötä tulisi kymmenkunta oppilasta yksilöllisine ongelmineen. Taidan olla hullu.

Mukavia asioita toistaiseksi ovat olleet teineihin tottuneelle opelle ala-asteen oppilaiden riemastuttavan kiltteyden ohella muutamat uudet, mukavat työkaverit, arabiaa taitava kouluavustaja ja Turkuun verrattuna jopa hienot koulurakennukset varusteineen. Mutta parasta ovat itse oppilaat, kirkassilmäiset kakkosluokkalaiset, cooliutta tavoittelevat esi- ja täysteinit, uteliaat, innostuneet, suorapuheiset ja välittömät tyypit, joiden kanssa itsekin oppii joka päivä lisää.

Monet lähipiirissä ovat viime aikoina ihmetelleet, minkälaiset kieroutuneet hullut levittelevät asioitaan netissä kaikille. Mistä minä tiedän, en tunne ketään sellaista. Jos jollekulle on uutinen, että jollakulla on vaikeaa, go get a life. Jokaisen tilastonumeron takana on ihmiskohtaloita. Eivät kaikki mielialalääkkeiden syöjät asu edullisten neliöhintojen kaupunginosissa.

Jos joku saa apua siitä, että lukee jonkun rehellisiä tilityksiä vaikeuksistaan ja niistä selviämisestä, eikö se ole hyvä juttu? Sellaiset sairaat paskiaiset, jotka etsivät netistä tuttujensa avautumisia, jotta saisivat jotain, jolla lyödä vyön alle, jääkööt auton alle näinä pimenevinä syysiltoina.

Jokainen on vaatteidensa alla samannäköinen, ja me muistutamme paljon toisiamme silloin, kun uskallamme riisua häveliäisyyden verhot oman henkisen minämme ympäriltä. Valitettavasti näiden molempien minien ympärille on kertynyt paksu kulttuurikerros sisäistettyjä oikein olemisen tapoja, leimaamista, leimatuksi tulemisen pelkoa, häpeän tunteita, liiallista ankaruutta itseä ja siten muitakin kohtaan, sanalla sanoen sellaista ulkokultaista farisealaisuutta, joka usein ryöpsähtää, kun joku ryhtyy kahvikuppinsa takaa naukumaan: "Een miiiinä vaan kooooskaan voisi tuoooolla tavalla..."

Jos ei pidä kanaruuista, pitää pysytellä poissa keittiöstä. Koipi, anyone?

Keski-ikäisillä on aina kiire. Nyt tiedän, mihin: päivänokosille.

Nainen istuu autossa ja nauraa. Takapenkiltä nuorempi nainen yhtyy mukaan hihittämällä. Mies kiihdyttää sisääntuloväylällä tarpeettomasti moottoritienopeuteen. Radiosta tulee uutisia. Pysäköintipaikka löytyy parvekeremonttitalon edustalta. Auto töytäisee suojatiellä pyöräilijää, mutta tämä putoaa pyörän selästä jaloilleen. Mies ja nainen katsovat uteliaina, koska tuttu mies huomaa heidät väkijoukosta. Vanhus kompastuu tuolinjalkaan. Tumma nainen laulaa sielukkaasti. Hevosmaisesti roteva nainen tanssii flamencoa. Mies pyyhkii naista katseellaan. Valo on upea: harvoin taivas on näin synkänharmaa ilman että sataa. Tuuli uhoaa mikrofoniin ukkosen äänellä. Grafiikanlehdet ovat kiinnostavia, mutta tungos herpaannuttaa. Kuvamataidon opettaja näyttäytyy uudessa valossa galleriassa tavattaessa. Poika ostaa metrilakua. Tuuli lennättää muovituoppeja. Farkkutakkimies pystyttää ne silti uudelleen peruukkinaisen seläntakaiselle pöydälle. Sorja nainen muistuttaa gasellia. Mies ahmii uuniperunan. Pöytäseura on mukana vain kohteliaisuuttaan. Tyttö ajaa pyörällään lujaa pimeää katua kyyneleet silmissään. Villatakkinainen ja partamies seisovat Tuomiokirkon ovella. Pääsymaksun kalleutta perääntyvät turistit jäävät parveilemaan kirkon rappusille. Riidalta kuulostava keskustelu päättyy osapuolten ottaessa toisiaan kädestä. Yö hellii kulkijoitaan kuin pumpuliyöpaita.

Olen ihastunut. Mieheen. Lähinnä kylläkin hänen toimintatapoihinsa. Erään neljästä koulustani rehtorin sotilasarvo on luutnantti, ja täytyy kyllä vanhana wanna-be -pasifistina ihailla hänen kykyään saada satapäinen opelauma suitsittua.

Tänään oltiin viettämässä suunnittelupäivää, ja tässä koulussa se oli niin tehokas, että nyt on suunniteltu jo kevätjuhlakin ynnä muut tapahtumat vuoden varrella. Saatiin hotelliaamupalaa ja ruuaksi riisicurrya. Kumma kuinka ekana koulupäivänä keittolakin näyttää viihtyisältä. Viinerit olivat hyviä. Ehkä pidän tästä koulusta.

Sain koululta opekalenterin. Kopioitakin saa ottaa rajoituksetta. Hain avaimen kaupungin palvelupisteestä. Kun puhelin soi, toimistotäti heitti langattoman headsetin päähän, ja samalla puhelimen luuri nousi sähköisesti ylös kannastaan. Kyllä pienessä kasvukunnassa on millä mällätä. Käyttävät muuten koululla vallan kierrätyspaperia. Jee.

Loppuviikon kierrän kunnan muut koulut läpi ja tutustun tilanteeseen. Tässä pääkoulussani minulla näyttäisi olevan neljä oppilasta. Ajattelin, että jos tässä elokuun aikana saisi lukujärjestyksen rakennettua. Mikähän päivä sitä haluaisi käydä siinä kivassa maalaiskoulussa? Ah, erityisopen etuja.