Koko kansan presidenttien aika on ohi

Bussipysäkin viereisessä vaaliständissä Niinistön vaalimainos on kiinnitetty Suvi-Anne Siimeksen plakaatin kääntöpuolelle.

Uutisissa on ihmetelty presidentinvaalien toisen kierroksen epävarmojen äänestäjien määrää (lähteistä riippuen 35...38%). Minua ei ihmetytä. Vastakkain on kaksi ehdokasta, jotka ovat molemmat omalla tavallaan ärsyttäviä.

Tarja ja Sauli sijoittuvat eri puolille perinteisellä eurooppalaisen politiikan oikeisto/vasemmisto jakolinjalla. Se tietysti jakaa edelleen osan suomalaisista kumpujen öistä tuttuihin juoksuhautoihin. Mutta vain osan. Sitten Porkkalan palautuksen jäsenkirjat on vaihdettu kulkukortteihin. Ne onnelliset meistä, joiden ei tarvitse pitää päiväkirjaa KELAlle, ovat hukassa. Jos ikkunalla kukkii vanhemmilta peritty ruiskukka, ei hätää. Minunkaan ei tarvitse ajatella. Mutta muut, nykyajan työmarkkinoiden valkokaulaiset reppumatkailijat, eivät miellä itseään sen paremmin Suomen kilpailukyvyn ylläpitäjiksi kuin apuelatusta vaativiksi vähäosaisiksikaan.

Kaikkihan me olemme työläisiä, kun oikein silmiin katsotaan, naukuu jiikarjalainen vaalikahvibussissa. Kaikkihan me olemme ihmisiä, jos pienintä yhteistä nimittäjää haetaan. Saatte käyttää tuota vapaasti, arvon vaalilausenikkarit. Ei kelpaa vai? No, ehkä täsmäisku vastustajan selustaan, Hakaniemen halliin saa vyörytettyä jonkun katraan epävarmaa vaalikarjaa sinivalkoiseen syliin, joka finnish designin parhaita puolia noudattaen on selkeä mutta kova.

Ken on maassa kaljuin?

Jos suomalaiset haluavat valita edustajakseen itsensä näköisen vaatimattoman ja kohtuullisen valtakuntainsovittelijan, muumimamma ja kikkarapää ovat ahtaalla. "Älä nyt hermostu", piikittelee puolivallaton teeveetentissä, mutta äityy myöhemmin itse kirota pärskäyttämään, kun ay-pomo ahdistelee.

Julkisuudessa on lässytetty lähinnä kaikesta muusta paitsi presidentin valtaoikeuksiin kuuluvista asioista. (Jos et ole perillä niistä, lue tästä äläkä luulottele omiasi.)

Demarien venkoilu natopuuron hämmentäjinä on naurettavaa. Parhaita suomalaisia perinteitä noudattaen asioista ei kerrota mitään ennen kuin ne putkahtavat yhtäkkiä valmiina ilmoille, kuin kuorittu tukki viihdekylpylän rännistä. Kenkää sellaiselle kokille, joka ei tiedä, onko puurossa suolaa.

Se, mihin presidentillä on valta vaikuttaa, kuten korkeiden virkamiesten ja sotilaiden nimitykset, kansainväliset asiat, armahdukset ja johonkin pikku viikonloppusotaan osallistuminen, ovat voimakkaasti poliittisesti värittyneitä asioita. Se, miten niitä pitäisi hoitaa, on siten ideologinen kysymys. Tätä kautta presidentin valinta palautuu äänestäjän poliittiseen katsantotapaan.

Punikit ja lahtarit

Kertaukseksi vielä poliitiset katsantokannat pähkinänkuoressa teille tietämättömillle. Lapsi on syntyessään konservatiivi: "Miks mun pitäis antaa tolle mun tavaroita?" Moni nuori on liberaali: "Musta mulla on oikeus kusta tähän porttikongiin!". Jos teet jotakin eri lailla kuin aina ennen on tehty, olet kommunisti. Ja kommunistit eivät pääse taivaaseen. Jos olet sitä mieltä, että kaupunkimaasturit ovat turhia tai sinulla on polkupyörä, olet viherpiipertäjä. Ne voivat olla sinertäviä tai punertavia, mutta vankilaan ne kuuluvat kumminkin, mokomat huumehörhöt. Muitakin aatesuuntia taitaa olla, mutta niihin suuntautuneille on sellaisia kerhoja, joihin voi liittyä täysin huomaamattomasti.

Se haaveilusta, todellisuudessahan äänestäjä tekee päätöksensä tuttujuttujen ja uutisvuotosten perusteella. Jos valitsemme missinkin sillä perusteella, kuka on katsannoltaan kaunein ja käytökseltään sievin, miksi emme siis presidenttiä?

Kumpi kiihtyy nopeammin nollasta sataan? Entä kumpi komentaa Aallon pysäyttämään suojatien eteen, kumpi porhaltaa matalalentoa Mäntyniemeen? Kumpi pyyhkii Kasperin nenän ja silittää Nean päiväunille? Kumpi rypyttää piirakan? Kumpi loihtii komeamman kebabin?

Äänestäkäämme.

On vastakkainasettelujen aika.