Olen ollut hiljaa jonkin aikaa. Olen yhteyshenkilö Koloparta kortissa 2345/XX/hh. Jäljilläni ollaan. Kirjoittelenkin tähän hämäykseksi jotain random-diibadaabaa [onko tämä päiväkirja joskus sisältänyt muutakin?]

Lasten ja humalaisten suusta kuulee totuuden. Jälkimmäisistä pääsee eroon tarjoamalla rahaa, ja ensimmäisistä tarjoamalla tukiopetusta. Vai oliko se toisin päin.

Hiljaa, niin hiljaa on virrannut Aurajoki. Kesä lipui jonnekin, kun käänsin selkäni. Nyt lehtilaatikossa on ennen pitkää kellastuva nippu kesän aikana ilmastoidussa toimituksessa kirjoitettuja auto tuli kolmion takaa -juttuja. Kari Hotakaisen mukaan kirjailijuushaaveet kannattaa heittää, jos ei pysty kirjoittamaan nasevaa yhden palstan poliisiuutista. Huomasin, että lyhyesti kirjoittaminen on yllättävän haastavaa.

Kiertävällä opettajalla oppilaita on nelisenkymmentä. Kouluja on neljä tai viisi, en tiedä vieläkään varmaksi. Ahnehdinko liikaa, jos tarjoan itseäni vielä kahteen? Eihän se ole kuin kaksi viikkotuntia lisää, mutta niiden myötä tulisi kymmenkunta oppilasta yksilöllisine ongelmineen. Taidan olla hullu.

Mukavia asioita toistaiseksi ovat olleet teineihin tottuneelle opelle ala-asteen oppilaiden riemastuttavan kiltteyden ohella muutamat uudet, mukavat työkaverit, arabiaa taitava kouluavustaja ja Turkuun verrattuna jopa hienot koulurakennukset varusteineen. Mutta parasta ovat itse oppilaat, kirkassilmäiset kakkosluokkalaiset, cooliutta tavoittelevat esi- ja täysteinit, uteliaat, innostuneet, suorapuheiset ja välittömät tyypit, joiden kanssa itsekin oppii joka päivä lisää.

Monet lähipiirissä ovat viime aikoina ihmetelleet, minkälaiset kieroutuneet hullut levittelevät asioitaan netissä kaikille. Mistä minä tiedän, en tunne ketään sellaista. Jos jollekulle on uutinen, että jollakulla on vaikeaa, go get a life. Jokaisen tilastonumeron takana on ihmiskohtaloita. Eivät kaikki mielialalääkkeiden syöjät asu edullisten neliöhintojen kaupunginosissa.

Jos joku saa apua siitä, että lukee jonkun rehellisiä tilityksiä vaikeuksistaan ja niistä selviämisestä, eikö se ole hyvä juttu? Sellaiset sairaat paskiaiset, jotka etsivät netistä tuttujensa avautumisia, jotta saisivat jotain, jolla lyödä vyön alle, jääkööt auton alle näinä pimenevinä syysiltoina.

Jokainen on vaatteidensa alla samannäköinen, ja me muistutamme paljon toisiamme silloin, kun uskallamme riisua häveliäisyyden verhot oman henkisen minämme ympäriltä. Valitettavasti näiden molempien minien ympärille on kertynyt paksu kulttuurikerros sisäistettyjä oikein olemisen tapoja, leimaamista, leimatuksi tulemisen pelkoa, häpeän tunteita, liiallista ankaruutta itseä ja siten muitakin kohtaan, sanalla sanoen sellaista ulkokultaista farisealaisuutta, joka usein ryöpsähtää, kun joku ryhtyy kahvikuppinsa takaa naukumaan: "Een miiiinä vaan kooooskaan voisi tuoooolla tavalla..."

Jos ei pidä kanaruuista, pitää pysytellä poissa keittiöstä. Koipi, anyone?

Keski-ikäisillä on aina kiire. Nyt tiedän, mihin: päivänokosille.

Aina kun olen päivittämättä, lukijani lisääntyvät. Mystistä. Ette sitten nähneet minua.

Ensimmäiset kolme viikkoa lehtineekerinä ovat menneet hienosti. En tiedä, miten maksani kestää koko kesän pestin uutistoimituksessa.

Esimies jakaa työt tampereen murteella. Annan hänelle siksi paljon anteeksi.

Käsitykseni maailman pelastamisesta eivät mahdu taittopohjaan.

Miksi sivupersoonastakaan ei ole kuulunt mittään.

Sain maanantaina jalkapallosta ohtaan. Silmä on nyt kuin Gorban otsa.

Ruissalolaiseen sosieteettiin ei epämääräisellä aineksella ole asiaa. Kiitin kuitenkin kuluttamani grillikaasun edestä.

Juhannus lähenee; parisuhdeterapia on yllättävän kallista.

Olen tässä pohdiskellut, mitä voin nykyään kirjoittaa tänne.

Aiemmin, opiskelevana taviksena olin ei-kukaan. Nyt olen virkamies, jolla on velvollisuuksia ja jonkinlainen asema, vaikkakin tässä tapauksessa varsin vaatimaton.

Opetustehtävää tekeviä sitoo vaitiolovelvollisuus. Mitä se tarkoittaa blogia kirjoittavalle opettajalle? Kuinka iso laastari suun eteen on laitettava?
( Lue koko merkintä )

Mistäs tänään puhutaan? No niin lapset, kertokaa.
Availlako tajuntaa vai vaatekaappi paljastaa?

Ehkä kuvaan aamupalan. Kahvi naamaan, blogata alan.
Sitten selaan linkkejä, paljon löytyy hinkkejä.
Polun laitaan kaatui tonkka ite eistään, siitä aiheen lastuun veistää.
"Voivoi tätä kurjuutta, epäreilu onkin maailma!"

Pian joku lohduks rientää, kyhnytys jo murheen lientää.
Rapsutusta vuoron perään, sepä ärsyttääkin erään.
"Tehän ootte nuijia", kommentoi anonjuumina.
Myrsky nousee: "Natsi oot!" "Sinä Hitler, PLO!"

Ei kaunis ole maailma, on monen sortin torvia.
Monet pitää blogia, egopellet hahhaha.
"Itsellein vain kirjoitan", sanoo nyypö kovaan ääneen. Nimen toivoo muistiin jääneen.
"Vaikka itseäin vain huvitan, suosikikses kirjaathan?"


Sanojen taa ei voi piiloutua. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän paljastaa.

Minkähän takia minäkin täällä roikun? Sanokaas.

Joskus tämä blogin pitäminen tuntuu siltä kuin liikuskelisi alasti valaistussa huoneessa, kun ulkona on pimeää. Ei tiedä, kuka sieltä akkunan takaa kurkistelee, mutta porukkaa siellä näemmä liikkuu.

Kuraannuin aivan kauttaaltaan, kun poljin yliopistolle lounastapaamiseen. Pakkasella irronneet pikalokasuojat olisi ollut hyvä kiinnittää uudestaan. Olo oli kuin päiväkotilaisella, jolta on päässyt housuun.

Syönnin lomassa kävimme Uguksen kanssa läpi eilistä vaalia. Ehdotin, että "Suutelen kättänne, Madame" saattoi olla marttyyrillistä ironiaa. Muumien paksu kuori on immuuni sellaiselle.

Voitin ässäarvalla viisi euroa. Jos maltan olla ostamatta illaksi suklaata, on päivän liikevaihto plusmerkkinen.

Tiedättehän Sivupersoonan? Tällä hetkellä hän on ehkä kiinnostavin blogiproosan kirjoittaja. Minulle uusi blogituttavuus Kemppinen puolestaan kirjoittaa kiinnostavasti asiaa.

Kun viihdemusiikki parodioi popmusiikkia, molemmat häviävät. Populaariviihteen tahattomia musiikillisia ruumiinavauksia: http://www.ilvaselino.com/jukebox/

Näillä aavikoilla ei jukolauta pilkata. Eläköön globalisaatio, joka tuo samaan pöytään kehityksessä tuhansia vuosia eri vaiheessa olevia yhteiskuntia. Puputa siinä sitten kesoasi rauhassa, kun toinen sohii haarukalla, toinen AK-47:lla.

[edit 20.15] Apinalaatikon Jari kirjoittaa Sananvapauden alueellisuudesta.

Löysin radiosta 18 eri kanavaa. Laitoin laitteen sitten kiinni, koska ennalta-arvaamattoman ohjelmavirran kuuntelu syö keskittymistä. On aika yhdentekevän ambientin.

Ai kenen blogia haluaisin lukea?

No, Daniil Harmsin, mutta koska en tiedä, onko siellä, missä hän on, tuota laajakaistaa, niin laitetaan toisena se Sue Townsendin Hadrianus -hahmo, joka reippaan luokanopen koululais-Marimban luokalle elävästi lukemana ilmaisi, että kirjallisuudessa on imua kuin imurissa, johon on juuri vaihdettu pölypssi, jos tiedätte, mitä tarkoitan.

■ esiintyminen occurrence; appearance, performance. ~ juonina occurrence in veins (geol). ~ kerroksina occurrence in beds (geol).
Marimban sanakirjasurrealismia; lähde NetMOT-sanakirja

Entisen miehen nettiesiintyminenhän on sellaista, että - sähän tiedät - parkkeeraat palstalle, seuraat jotain keskustelua, heität jonkin omasta mielestäsi nokkelan ja ironisen esimerkin, jolla summaat käydyssä keskustelussa esitettyjä näkemyksiä. Annas olla. Tulee peelo ja yleistää, luulee esimerkkisi koskevan juuri hänen lihapersoonaansa (mahdotonta, ei täältä sentään ihan sinne teille asti näe) ja hermostuu. Sitten jo heitelläänkin puukkoja.

Keskustelupalstoilla ja kommenttilaatikoissa näyttää päivystävän tyyppejä, jotka ovat jo valmiiksi psyykanneet itsensä provosoitumaan.

Nettiseparaattori

Mediaviikon kolumnissaan Vaarallinen väärinymmärrys Matti Lintulahti kritikoi Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkusen perinteisen median puolustuskolumnia Internet on vanhan haastaja (maksullinen). => HS keskustelu

"Sillä samalla kun verkko uudenlaisena mediaekosysteeminä tuottaa kaaosmaisen määrän tietoa, se myös järjestelee tietoa ja arvottaa asioita ja niiden merkityksiä täysin uudella tavalla."

"...prosessi on päinvastainen kuin perinteisellä medialla. Perinteinen media ensin analysoi, filtteröi, tarkistaa, editoi ja vasta tämän toimitusprosessin jälkeen julkaisee merkityksellisenä pitämänsä tiedon. Sen sijaan internet toimii yhteisöllisenä verkostona, joka ensin julkaisee massoittain tietoja, joita vasta julkaisun jälkeen aletaan koko yhteisön voimin analysoida, filtteröidä, tarkistaa, editoida ja arvottaa."

Näinhän se varmaankin menee, miten Lintulahti esittää. Asiallisiin, hyviin kirjoituksiin viitataan usein, joten ne nousevat hakukoneiden tuloslistojen kärkeen. Yhteisö separoi virtuaalikurrista kerman. Norsunluutorneista totuuksien huuteleminen vaimenee reliikkien horinaksi.

Lakuja

Viime aikoina olen syönyt paljon englanninlakuja. Hyviä ovat, mutta saisihan niitä itsekin tehtyä. Sekoittaisi vain kiulussa siirappia, vehnäjauhoja, maissihiutaleita, lakritsaa, rasvaa ja hiukan kaakaojauhetta. Liuottaisi liivatteella ja pyörittelisi tahnasta pikkuisia palloja. Hankkisi karamellivärejä ja tekisi erivärisiä pikkutaikinoita, sekoittaisi niitä ja saisi aikaan marmorikuulan näköisiä palleroita. Ihastelisi tulosta ja veisi pussukallisen ystävälle lahjaksi.

Vittulan väestä

Jenni kirjoittaa mainiosti vitutuksen epistemologiasta:

"Ennen muinoin vitussa oli väkeä - "väki" tarkoittaa voimaa, väkevyyttä, joka oli maagista luonteeltaan. Vittu piti ansaita synnyttämällä ja aikuiseksi kasvamalla, sitä ei saatu syntymässä."

Täydennyksiä Elimäen tarkoitukseen (tai Giffin tarkoitukseen):

Kuortane Mielenkuohahdus ja liki ärräpään päästö, kun on toiveikkaana klikannut blogilistalta nimen perusteella kiinnostavaa blogia, mutta sen sisältö osoittautuu silkaksi silkoksi.

Avauduin Pinserissä hahmottamaan, Mitä tapahtuu blogilistalle.

Nimessä on kommenttini isä aurinkoisten valossa paistatteleville. Ei kuningas ole kuningas, jos emme häntä sellaiseksi kutsu. HS. Hssssss.

Matti heittää ilmaan kiinnostavan ajatuksen:

"Samassa rapussa asuu n. 150- senttinen ruttuinen mummo, joka muutti taloihin heti niiden valmistuttua. Koska paikalla oli aiemmin vain tyhjää, hän on nähnyt koko naapuruston historian ikkunastaan. - - - Jos hän bloggaisi, jutut olisivat varmasti kiinnostavampia kuin se viihde-elektroniikkaan ja deittailuun keskittyvä vinkuminen joka nyt täyttää nettipäiväkirjat. [linkki]

Siitä vain lauma tietotekniikanopiskelijoita työharjoitteluna opastamaan vanhat ihmiset netin keskustelupalstojen sun muiden yhteisöiden pariin. Voisi siinä yksinäisyyden tunne hiukan helpottua, ja aivotkin saisivat puuhaa. Mahtaisivatkohan, Marjut, nörtit ja ikäihmiset vain löytää yhteistä kieltä sisäänajovaiheessa? "Kuule Hilima, sitä mie vaan soittelen, että muistatko sie mistä se plokspotti menj piälle?"